Hei, olen Ilpo Puro
Asun perheeni kanssa Kiimingissä sukutilalla. Ehdokkaana olen helposti lähestyttävä ja ymmärrän tavallisen oululaisen arkea hyvin. Kotiseutu on tärkeä minulle, ja kaikkien oululaisten etu on rakentaa siitä yhäkin parempi paikka asua. Edustajana kuuntelen ihmisten ajatuksia Oulun kehittämiseksi. Asiat on syytä pohtia huolellisesti ennen päätöksiä.
Kokemusta kuntalaisten arjesta
Opiskelua ja työkokemusta minulle on kertynyt metsätalousinsinöörin, yrittäjän, yritysjohtamisen ja ammattiopettajan tiimoilta. Aikaisemmin olen toiminut useissa paikallisissa yhdistyksissä ja järjestöissä sekä luottamustehtävissä. Tavallisten kuntalaisten arki ja elinkeinoihin liittyvät asiat ovat tulleet tutuiksi. Kuntapäättäjänä toimin kaupungin asukkaiden edustajana ja valvon heidän etujaan. Yhteistyö, oikeudenmukaisuus ja viisaat päätökset ovat tärkeitä minulle.
Hyvinvoinnin tuottaa työnteko ja yritystoiminta
Kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnin tuottaa työnteko ja yritystoiminta. Oma kokemukseni pitkältä ajalta auttaa rakentamaan yhdessä hyvää Oulua. Siisti ja viihtyisä ympäristö vaatii panostusta ja infran sekä palveluiden pitää olla kunnossa kaupungissamme.
Eri ikäryhmille on syytä olla kiinnostavaa toimintaa myös vapaa-ajalle. Kaupungin pitää järjestää asukkailleen tiloja kokoontua ja harrastaa. Kuntalaisten vuorovaikutus ja keskustelut antavat palautetta Oulun asioista ja olen tässä toiminnassa aktiivisesti mukana.
Tietosuojalauseke