Olen Matti Rautio, 69 vuotta vanha.
Tein pitkän työuran Oulun kaupungin palveluksessa ja jäin eläkkeelle vajaa kaksi vuotta sitten. Olen täyttänyt kalenteriani tekemällä mm. vapaaehtoistyötä ja opiskelemalla. Olen saanut päätökseen riitojen ja rikosten sovittelijakoulutuksen, keväällä alkavat vapaaehtoistyönä tapahtuvat käytännön sovittelut. Tavoitteena auttaa henkilöitä takaisin normielämään inhimillisin keinoin ilman raskasta rikosprosessia. Nuorille tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska heillä on lähes koko elämä edessä. Politiikassa en ole aiemmin ollut.
Yhteistyössä on voimaa
Yhteistyö ja ihmissuhdetaidot olivat vahvuuteeni työtehtäväni hoidossa, ne toimivat silloin ja toimivat jatkossakin. Olen hyvä kuuntelemaan, kärsivällinen ja osaan tarjota luovia ratkaisuja. Näitä luonteenpiirtetä elämänkokemus ja ennen kaikkea työkokemus ovat vahvistaneet. Vastuunottaminen on tuttua: kannoin vastuuta esimiehenä omassa työyhteisössä ja myös harrastustoiminnassa vuosia sitten pesäpallojoukkueiden valmentajana. Yksityiselämässäkin vastuunottaminen on tuttua.
Muutin Ouluun yli neljäkymmentä vuotta sitten. Oulu otti nuoren miehen hyvin vastaan tarjoamalla mielekästä työtä vastavalmistuneelle liikunnanohjaajalle. Oulun kaupunki on ollut hyvä työnantaja, sain tehdä mielekästä työtä hyvässä työyhteisössä ja mielenkiintoisten asiakkaiden kanssa. Ei ollut kahta samanlaista päivää, siitä pitivät huolen isolla tunteella elävä urheiluseuraihmiset.
Päätöksenteko tullut tutuksi
Olen koulutukseltani liikunnanohjaaja. Aluksi työtehtävänäni oli käytännön liikunnanohjauksen suunnittelua ja ohjausta eri muodoissa ja eri kohderyhmille. Etenin pienin askelin organisaatiossa. Seuraavaksi siirryin liikuntasihteeriksi ja 25 viimeistä vuotta toimin liikuntalaitospäällikkönä. Vastuullani olivat Oulun kaupungin sisäliikuntalaitokset. Käytännössä se tarkoitti huolehtimista siitä, että liikuntalaitosten talous ja olosuhteet olivat kunnossa sekä liikuntatilat tehokkaassa käytössä. Tämän jokapäiväisen työn lisäksi olin mukana suunnitelemassa uusia liikuntapaikkoja ja valvomassa niiden rakentamista. Tehtävääni kuului myös minulle delegoitujen viranhaltijapäätösten tekeminen sekä lautakunta-asioiden valmistelu ja esittely omalle lautakunnalle. Päätöksenteko tuli siinä tutuksi ja sain hyvän ymmärryksen siitä, miten arvokasta yhteistyö yli puoluerajojen on.
Liikunta ja hyvinvointi
Olen kiinnostunut Oulun asioista ja nyt minulla on aikaa sekä energiaa. Haluan päästä mukaan Oulua ja oululaisia koskevien asioiden päätöksentekoon. Minua lähellä ovat liikunta ja siihen liittyvä hyvinvointi. Haluan jatkaa sitä työtä, mitä tein kaupungin viranhaltijana, jatkossa vain eri näkökulmasta. Oulussa nämä asiat ovat pääsääntöisesti hoidettu hyvin, liikuntapalvelut on saanut useita huomionosoituksia. Viimeisin tuli vuonna 2024, kun Oulun arvioitiin järjestäneen terveyttä edistävää liikuntaa paremmin kuin mikään muu Suomen suurista kaupungeista. Myös muut Oulun asiat kiinnostavat, olen utelias ja nopea oppimaan uutta.
Olen tehnyt vapaaehtoistyönä Move!-mittauksia, joilla testataan peruskoulun 5. ja 8. luokan oppilaiden fyysistä suorituskykyä. Lasten liikkumattomuudesta on puhuttu paljon, nyt törmäsin siihen konkreettisesti tehdessäni testejä vitosluokkalaisille. Näin miten suuria erot olivat yhden oppilasryhmän välillä ja vähemmistöön jäivät selvästi ne, joilla oli hyvät liikunnalliset taidot ja valmiudet. Tämän vähemmistön taustalla oli pääsääntöisesti urheiluseuroissa tapahtuva säännöllinen harrastus ja kilpailutoiminta. Kun perinteiset ryhmässä tapahtuneet lasten pihapelit ja leikit ovat vähentyneet lähes nollaan, on muutos tuonut mukaanaan myös yksinäisyyttä lapsille. Asiaan pitää puuttua ja liikunnanammattilaisten tulee järjestää jo päiväkoti-ikäisille lapsille säännöllistä, ohjattua liikuntaa. Tällaista pienille lapsille tarkoitettua leiki ja liiku -toimintaa on järjestetty esim. Espoossa ja siitä on hyviä kokemuksia. Tämä pitää aloittaa myös Oulussa.
Puhtia Ouluun
Oulun keskusta on nuupahtanut ja taantunut 10-15 vuoden aikana hiljaiseksi kylän raitiksi. Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että asemanseudun ja sinne tulevan monitoimiareenan rakentaminen alkaa. Tämä antaa selkeän viestin kaupungin keskustan kehittämisestä. Kun areena sitten saadaan avattua, se tuo isoja ihmismassoja kymmeniä kertoja vuodessa lisäämään Oulun elinvoiman tunnetta. Samalla kaupunki saa tuloja.
Talvi lyhenee Oulussakin ja perinteisen talviliikunnan säännöllinen harrastaminen luonnonolosuhteissa on vaikeutunut. Nyt ja tulevaisuudessa joudutaan etsimään lisää luononolosuhteita korvaavia ratkaisuja: esim. ulkotekojäät. Oulun toinen tekojääkenttä rakennettiin Pateniemen urheilukeskukseen, siellä eri-ikäisten vapaa harrasteliikunta on etusijalla ja kenttä on tosi tehokkaassa käytössä lokakuusta maaliskuuhun. Tekojääkentät ovat huomisen lähiliikuntapaikkoja, joten tekojäätä tulee rakentaa nopealla aikataululla lisää eri puolilla kaupunkia sijaitseviin urheilukeskuksiin.
Tietosuojalauseke