Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2024

Kyllä oli vilkas ja tapahtumarikas vuosi, täynnä mukavia kohtaamisia ja onnistumisia.
Vuoden alkupuolella valittiin Suomelle erinomainen presidentti ja juhlimme neljännen kokoomuslaisen
mepin valintaa Euroopan parlamenttiin. Ennen EU -vaaleja pohdimme AfterWorkissa EU:n merkitystä
oululaisille. EU -vaaleissa äänestäminen on yhtä tärkeää kuin kunnallis- ja aluevaaleissa, sillä yllättävän
paljon EU:n päätökset vaikuttavat kaupungin toimintaan ja meidän jokapäiväiseen elämäämme.

Omassa tekemisessämme noudatimme edellisellä kaudella sovittuja kahta tavoitetta – Oulujoki on enemmän kuin sen hallitus sekä aktiivisesti päätöksentekoon osallistuminen ja osallistaminen. Marraskuun
syyskokouksissa vahvistimme edustustamme sekä kunnallisjärjestön että piirin hallituksissa. Mikä parasta, piirin hallitukseen vuodelle 2025 valittiin kaksi oulujokista jäsentä, jotka eivät ole paikallisyhdistyksen
hallituskokoonpanossa. Lisäksi jatkoimme erittäin hyvällä tasolla olevaa sisäistä ja ulkoista viestintää ja niiden kehittämistä tekemisten pohjalta.

AfterWork -keskustelut toivat yhteen oululaisten ajatuksia ja antoivat uusia näkökulmia niin politiikkaan kuin kaikkeen sen ympärillä olevaan. Aivan erinomaisia olivat myös oulujokisten WhatsAppissa virinneet
ajatusten vaihdot sekä Oulun asioista että valtakunnan politiikasta. Mikä parasta, näistä molemmista keskustelufoorumeista löytyi hyviä aihioita myös eteenpäin vietäväksi. Ihan itsekseen syntyi esimerkiksi pienryhmä jalostamaan näitä aiheita eri tavoin. Pienryhmätyöskentelyä tulemme kehittämään ja laajentamaan vuoden 2025 aikana.

Ihmisiä kesäkuun afterworkissä
ruiskukka

Kevätkauden päätteeksi oli lämminhenkinen Tampereen puoluekokous, jossa oli viisi Oulujoen Kokoomuksen äänivaltaista edustajaa. Erinomaisia valintoja ja päätöksiä pääsimme tekemään, näillä on hyvä jatkaa.

Samanlaista tunnelmaa oli myös syyskauden aloituksessa Hietasaaren Villa Pukkilassa, missä kesäisen päivän iloinen kuhina ja lasten riemu muistuttivat, miten tärkeää on välillä myös pysähtyä nauttimaan hetkestä. Sää oli mitä parhain ulkona touhuilulle, mm. onginnalle, pihapeleille, tietokilpailulle ja kiipeilylle. Kuten aina, kahvi ja makkara maistuivat aivan erityisen hyvälle ulkoilmassa hyväntuulisten ihmisten seurassa.

2024 kesäpäivä

Vuoden lopuksi perinteiset itsenäisyyspäivän seppeleenlasku ja yhteinen joulupuurohetki Kauppahallissa olivat oiva päätös tälle tapahtumarikkaalle vuodelle. Yhdistyksen syyskokouksessa valittiin jälleen kerran aktiivisista jäsenistä koostuva hallitus. Niinpä jatkamme edelleen mielekästä tekemistä ja oululaisten kanssa olemista – kokoomuslaisten kestävien arvojen ja politiikan pohjalta.