Suhis selvittää sosiaalisten säröjen syitä

Suhiksen asiakirjojen tutkailu jäi kesken, kun uutistenlukija kertoi vastikään tehdystä kyselystä: naisiin kohdistuviin väkivallantekoihin suopeasti suhtautuvia miehiä oli edelleen huolestuttavan paljon. Liikaa olivat myös taannoiset tapaukset, joissa päällekarkaajan uhri oli nuori, melkein lapsi ja ilmeisenä syynä rasismi. Vihaa ja pahaa oloa oli purettu kanssaihmisiin viime aikoina puukoin, tuliasein ja jopa kiduttamalla. Tästä ei saanut puhtaita papereita oma kotikaupunkikaan, yleensä rauhallisena ja turvallisena pidetty. Myös naapurikunnan puolelta kuului ikäviä, nuoret ikätoverinsa kimpussa ja vielä kengätkin jalasta viety!   ”Johan on aikoihin eletty ja onpa totisesti järkyttävää”, Suhis huudahti ajatellen samalla, ettei päivittely nyt riittänyt, ei alkuunkaan, vaikka teot oli laajasti tuomittu ja yleistä keskustelua käyty.

Tapahtumien ymmärtämiseksi ja tepsivien lääkkeiden löytämiseksi tarvittiin monen tahon yhteistyötä, kansalaiset, kodit, koulut, eri järjestöt mukaan lukien. Eihän voinut mitenkään ajatella, että ongelman ratkaisemiseksi riittäisivät virkavallan valvontaresurssi tai katujen ja yleisten alueiden sulkeminen normaalilta liikkumiselta. Ei, juurisyyt olivat syvemmällä mutta kuinka syvälle pitäisi kaivautua, ennen kuin ydin löytyisi?

”Tässäpä on taas pohtimista kerrakseen, sote -asioiden rinnalla tämäkään ei ole lasten leikkiä, saattaa vaatia ratkaiseminen niitäkin enemmän ja pitemmän ajan. Hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia ja kansalaisten turvallisuudentunnetta ei saanut noin vain ravistella, ei oikealta, ei vasemmalta äärilaidalta. Suvaitsevaisuutta pitää olla ja erilaisuuden sietämistä, se on moniarvoisen yhteisön peruskivi.” ”Niin, enhän minäkään tuosta lähinaapurista niin suuresti tykkää mutta rauhallinen rinnakkainelo on arkipäivän sivistystä ja inhimillistä kohteliaisuutta. Mitä siitäkin tulisi, jos aidan yli rupeaisimme toisiamme uhkailemaan ja pyssyillä osoittelemaan, jos naama ei miellytä tai emme ole samalla poliittisen kentän kantilla?”

Suhiksen mieleen juolahti, olisiko tekojen taustalla pelko? Uhreissa uutisoitiin olevan myös ulkomaalaistaustaisia ihmisiä –  ”mikä kömpelö ja toiseuden tunnetta ruokkiva termi”, tuumi Suhis.

”Erilaisiahan tässä ollaan kaikki, no, identtisiä kaksosia lukuun ottamatta, joskin heilläkin kuuluu olevan joitakin pieniä eroavaisuuksia. Kautta historian on pelätty muukalaisia ajatellen heillä ilman muuta olevan hävittämisen vimma ja pahan aikeet mielessään. Nyt ihmiset liikkuvat, toiset huvikseen, toiset työn tai opiskelun perässä, jotkut inhimillisen hädän tai vainon ajamina. Kansainvälisyys, sitä ei korulausein tai projektein toteuteta; ihmisten asiallinen ja ystävällinen kohtaaminen sen tekee. Myös velvollisuudet ja vastuut on jaettava tasapuolisesti, jos täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi on aikomus. Väkivalta on kerta kaikkiaan viimeisen päälle tympeä keino, ihan kaikissa ihmisten välisissä selkkauksissa. On vain kumma, miten herkästi aggressiot nousevat pintaan, riehutaan ennemmin kuin puhumalla yritetään selvitä. Huumeet, nuo vihoviimeiset syöpäläiset, näyttävän olevan aika monen väkivallanteon taustalla, ja silloin järjen ääni on tietysti totaalisesti hukassa.”

Piilossa olevat rasistiset tai ylenkatseelliset asenteet muita kohtaan ovat käytännössä vaikea asia, niin kuin itse kunkin käyttäytymistä ohjaavat tunnepitoiset lataukset. ”Kyllä vain, virallisesti ja osoittaaksemme yhteiskunnallista valveutuneisuutta julistamme ymmärrystä ja myötätuntoa vainon kohteena oleville, taloudellisista pyyteistä nyt puhumattakaan. Maahan ja rakkaaseen kotikaupunkiinkin pitää saada lisää ulkomaan eläviä, jottei koko hyvinvointijärjestelmä hiljalleen ala luhistua. Säröjä maahantulo kuitenkin aiheuttaa, olletikin kun vallan ylimmillä askelmilla kulkijatkaan eivät ole yksituumaisia”, ajatteli Suhis, tunnistaessaan itsessään yllättäen kyynisyyden häiveitä.  ”Suvaitsevaisuus, inhimillisyys, toisen koskemattomuutta kunnioittava asenneilmasto, mihin ovat kadonneet? Ja miten tuo on omiaan vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin?”, Suhis pohti muistaessaan, että kotikaupungissa päivitettiin asiaa koskevaa suunnitelmaa. ”Ongelmiin pitää pureutua ja niihin erityisesti resursseja kohdennettava, jottei pahoinvointi lisäänny eikä hyvän yhteiskuntajärjestelmämme perusta ala rapautua. Väkivallan käyttö on aina tuomittavaa, olivatpa syyt mitä tahansa.”

”Vaan hyvänen aika ja siunatkoon, kuka meistä onkaan ihan puhtaasti kantasuomalainen ja mitkä mahtavat olla sen vastaansanomattomat tunnusmerkit? Eipä kestäisi Suhiksen oma sukupuukaan ihan perusteellista läpivalaisua, niin on vuosisatojen kuluessa sekoittunut vereen vanhaa ja uutta eikä aina niin toivottavalta suunnalta…”, Suhis mietti maahanmuuttoa ja muistellen perimätietona kulkeneita sukunsa vaiheita.  Suvaitsevaisuutta on vaadittu ja pitemmälle tulevaan näkevää suhtautumista, että ovat esi-isät ja -äidit päässeet elämän syrjään kiinni. Kotoutumista ihan maan sisälläkin, juuri niin, ei ole tuokaan termi aivan uusimman ajan keksintöä.

”Huolestuttavia näkymiä on toki muuallakin laajalla kotimantereella, äärilaitojen vahvistumista ja sisäänpäin kääntymistä, rajojen sulkemisesta nyt puhumattakaan. Kun vain eivät säröt kasvaisi sellaisiin mittoihin, ettei niihin enää pysty vahvinkaan demokraattinen järjestelmä. Toivoa ei saa heittää, sen varassa on menty ennenkin vaikeuksien läpi”, Suhis tuumasi muistaessaan, että huomisen valmistelut olivat keskeytyneet eikä niitä toki sopinut jättää pahasti puolitiehen, tärkeitä hoidettavia kun olivat ihan arkisetkin asiat suurten yhteiskunnallisten ongelmien rinnalla. ”Ja mikäpä siinä, pienistä askelista ne lähtevät kaikki merkittävät muutokset, pitää vain rohkeasti ja määrätietoisesti aloittaa, itse ja muiden kanssa yhteistuumin. Pitää jaksa puhua, muistuttaa ja painottaa ihmisen ja yhteisön tervettä vuorovaikutusta sekä vapauden vastinparia, vastuuta itsestään ja lähipiiristään. Näiden perusarvojen varaan on hyvää arkea ja tulevaisuutta rakennettava”, Suhis päätteli jo hieman helpottuneena ankeiden tapahtumien tunnelmista.